E-kontakti.fi on suomalainen treffipalsta, joka on perustettu vuonna 2009. E-kontakti on nykyisin osa Alma Media – konsernia. Palvelu on tarkoitettu kaikille seuraa tositarkoituksella hakeville. Seuraa voi hakea myös harrastuksiin ja matkoille. Käyttäjätilin ja seuranhakuprofiilin rekisteröiminen on ilmaista. Kaikkien profiilien aitous tarkistetaan asiakaspalvelussa. Tämän päivän treffi- ja tapailukulttuuri on muuttunut paljon, ihmisillä on vähemmän vapaa-aikaa, työ vie enemmän aikaa ja se on kuluttavampaa ja siksi kumppanin etsimistä deittipalvelun kautta pidetään sopivampana vaihtoehtona. Asenne ei ollut tällainen parikymmentä vuotta sitten, jolloin deittipalveluita pidettiin ehkä niin sanottuna viimeisenä vaihtoehtona. Onneksi tästä ajattelutavasta on kasvettu ulos ja viisastuttu. Uusien ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan netissä keskusteleminen on tätä päivää. Tänä päivänä ei ole enää niin outoa, kun jotkut pariskunnat kertovat tavanneensa netissä tai deittipalvelun kautta. Yleensä se saa kuulijansa myös kokeilemaan, jos hekin voisivat löytää kumppanin samalla tavalla.
Aitoja, oikeita ihmisiä
E-kontakti on auttanut suomalaisia tapaamaan ja löytämään toisensa jo yli kymmenen vuoden ajan. E-kontakti on maksullinen deittipalvelu. Jotkut ehkä saattavat aluksi ihmetellä palvelun maksullisuutta, mutta sille on kuitenkin olemassa omat syynsä, sillä tällä tavalla voidaan varmistua siitä, että palveluun tehtävät profiilit ovat aitoja, oikeiden ihmisten tekemiä, ja heidän henkilöllisyys pystytään varmistamaan. Kun henkilö maksaa palvelun käytöstä, on hän varmasti aidosti ja oikeasti etsimässä itselleen seuraa, eikä tee profiilia vain huvin vuoksi. Ilmaisjäsenenä voi selata profiileja, mutta vain maksamalla jäsenyyden pääsee lähettämään ja lukemaan saatuja viestejä. Jäsenyyden voi tilata 1, 3 tai kuudeksi kuukaudeksi kerrallaan 34,90-89,90 euroa. Tilaus on aina määräaikainen eikä sitä uusita automaattisesti. Maksaminen tapahtuu verkkopankissa, luottokortilla, laskulla tai pankkisiirrolla. Sivustolla on deittiblogi, josta voi lukea muiden asiakkaiden kokemuksia ja tarinoita. Asiakaspalveluun saa yhteyden sivuston omalla yhteydenottolomakkeella. Palvelulle on myönnetty Avainlippu-tunnus suomalaisen työn tukemisesta.
Turvallinen foorumi tapaamisten sopimiseen
Treffien sopiminen palvelun kautta on turvallista, sillä sinun ei tarvitse jakaa omia yhteystietojasi toiselle osapuolelle, ellet sitten halua tehdä niin. Ensitapaamisen sopimisessa kannattaa myös noudattaa palvelun antamia ohjeita, esimerkiksi tapaamispaikan valinnassa. Sivustolta löytyy myös paljon erilaisia vinkkejä siihen, miten rakentaa ja luoda oman profiilinsa, ja esimerkiksi hyvän profiilikuvan valitsemiseen. Kaikki profiilit ovat asiakaspalvelun tarkastamia, joten voit olla varma siitä, että jokainen palvelussa seuraa hakeva henkilö on aito ja oikea. Palvelu lähettää sinulle päivittäin sopivia kumppaniehdotuksia omien valitsemiesi kriteerien perusteella, joita voivat olla esimerkiksi ikä ja asuinpaikka sekä harrastukset, joten sinun ei edes tarvitse ruveta erikseen etsimään sopivia profiileja. E-kontakti hoitaa sen puolestasi. Voit keskittyä vain löytämään sen oikean, jonka olet aina halunnut tavata. Ehkäpä seuraava palvelun sinulle ehdottama profiili onkin juuri se oikea?
E-kontakti alennuskoodit ja tarjoukset 4 kesäkuun, 2023
Alennuskoodin tiedot | Vanheneminen |
---|---|
Jopa 60% alennus (E-kontakti.fi) | Ei viimeistä käyttöpäivää |
E-kontakti Deal: 6 kk 89,90 € – 70% alennusta | Ei viimeistä käyttöpäivää |

Hei! Minä olen Axel, tripplo.com-matkavihjeiden asiantuntija, matka säästämisen asiantuntija ja perustaja. Minä olen se, joka julkaisee ja päivittää suurimman osan tripplo.com-sivustolla olevasta sisällöstä ja alennuksista!